torstai 8. joulukuuta 2016

haaveeni

Haaveeni autoalaan liittyen on kaukaisessa tulevaisuudessa omayritys. Yritys sijaitsisi kotikuinnallani keiteleellä. Yrityksessä olisi pari työntekijää ja hyvät työtilat. Myös uuden aikaiset työkalut pitäisi löytyä. Yrityksen nimi olisi kokkosen korjaamo.

töide esittely/selostus

Nelipyöräsuuntaus

Saimme tehtäväksi tehdä kolaroituun volswagen golfiin nelipyötäsuuntaus. Oikea etukulma oli rutussa. kirjoitimme koneelle auton ja omistajan tiedot ja laitoimme autoon peilit kiinni. Etenimme koneen ohjeiden mukaan ja nostimme autoa jolloin kone tunnisti sen. Keskitimme ratin, laitoime jarrupolkimen painajan. Sitten näimme koneelta tuloksia. Camber ja caster arvot eivät olleet kohdallaan mutta niihin emme voineet vaikuttaa. Mutta aurausta pystyimme säätämään, niimpä rupesimme avaamaan raisetangon pään muttereita löysemmälle. Saimme oikean puolen arvot lähes nollaan, niin siirryimme vasemmalle puolelle. Vasemman puolen mutteri oli todella tiukassa, niin käytimme induktiokuumenninta jolla saimme mutterin auki. Sitten säädimme vasemman puolen kohdalleen. Lopetimme suuntauksen siihen, opettaja ajoi auton pois.


 Moottorin purku

 Saimme tehtäväksi purkaa Hyndain 1,6l bensiini moottorin. Ensiksi kiinnitimme moottorin moottoripukkiin. Aloimme purkamaan moottoria kannesta alaspäin. katsoimme jakopään ajoitukset ja otimme kuvia. Seuraavaksi purimme loppu moottorin huomasimme että moottori oli leikannut kiinni. Aloimme mittaamaan männänrenkaiden ja laakereiden välyksiä. Männänrenkaiden välykset oli 1 sylinterissä oli ylärenkaassa 0.25mm ja ala 0.55mm. 2 sylinterissä ylemmän renkaan välys  0.20m ja ala 0.45mm. 3 ylä 0.35mm ja ala 0.55mm. 4 ylempi 0.20mm ja ala 0.50mm. Kampiakselin laakereiden välys oli kaikissa sama 0.038mm. Sitten aloimme kasaamaan moottorin uudestaan kasaan. Saimme ajoituksen kohdilleen ja moottori pyöri hyvin.

koulupäiväni


Tavanomainen koulupäiväni alkaa klo 8. Ammatillisten aineiden jaksolla on hallia, eli korjaamme autoja koulun hallissa. Opettaja jakaa työtehtävät ja sitten rupeamme hommiin. Ensimmäinen kahvitauko on klo 10. 11.30 menen syömään koululle, 12.15 jatkuu seuraava tunti. Korjaamme taas autoja, saamme ne yleensä valmiiksi klo 14 aikoihin, jolloin on toinen kahvitauko. Tauon jälkeen siivoamme työpaikan. Koulu loppuu vasta klo 16, joten yritämme keksiä jotain virikettä loppuajaksi. Viimeiseksi on vielä nimenhuuto jonka jälkeen lähdemme kotiin.

Autoala uutinen


Uutisessa kerrotaan että diesel autot menevät yhä huonommin kaupaksi, syyksi kerrotaan pakokaasuskandaalin tuoma huono maine. Uutisessa ennustetaan dieselin suosion laskun jatkuvan, sillä pakokaasupäästöt ovat bensiini autossa pienemmät, joten dieseleihin täytyy rakentaa kalliit pakokaasupäästöjä vähentävät laitteet. Näin dieseli autojen hinnat nousee entisestään ja ovat vikaherkempiä.

torstai 1. joulukuuta 2016

Töiden esittely


TÖIDEN ESITTELY

 Työn tarkoitus on vaihtaa autoon moottoriöljyt. Kyseinen työ oli ensimmäinen kerta kun vaihdoin öljyt itse.

Aloitin työn tekemisen Savon ammatti- ja aikuisopistolla, käytin työssä apuna saksinosturia. Työn kohde oli Renault Laguna. Tutustuin autoon katsomalla autodatasta auton moottoriöljytilavuuden ja oikean öljyn. Seuraavaksi tilasin öljynsuodattimen, uudet moottoriöljyt sain koululta. Sitten tein työmääräyksen, johon lisäsin asiakkaantiedot, autontiedot, öljynvaihdon työn ja öljynsuodattimen.

 Opettajani ajoi auton saksinosturille, sitten laitoin tallat auton alle ja avasin öljykorkin, jotta kaikki öljyt tulevat ulos. Nostin auton ilmaan ja poistin pohjan suojamuovit, jotka olivat kiinni noin kymmenellä ruuvilla. Avasin öljypropun, öljy rupesi valumaan alle laittamaani öljysäiliöön. Annoin öljyjen valua rauhassa öljysäiliöön. Kun öljyä ei enää valunut laitoin öljypropun takaisin kiinni uudella tiivisteellä, katsoin öljypropun kiristystiukkuuden autodatasta ja kiristin propun momenttiavaimella. Seuraavaksi asensin pohjamuovit takaisin paikoilleen. Laskin auton ja otin vanhan öljynsuodattimen irti. Uuden öljynsuodattimen tiivisteet voitelin öljyllä, jonka jälkeen asensin suodattimen autoon. Väänsin uuden suodattimen käsin tiukalle. Koululla oli suuressa säiliössä öljyä, josta pumppu pumppasi öljyä kannuihin. Otin 10w40 öljyä 4,5 litraa. Rupesin kaatamaan öljyä autoon pikkuhiljaa, katsoin välillä ettei öljyä vuoda mistään. Kuvahaun tulos haulle moottoriöljy

 Kuvassa kaadetaan uutta moottoriöljyä moottoriin.
Kuvalähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Pouring_engine_oil_to_motor.jpg


Kun olin laittanut öljyä neljä litraa, käynnistin auton, jotta öljyt lähtevät öljynkiertoon. Sammutin auton ja nostin öljytikun, kuivasin sen, laitoin takaisin autoon ja nostin taas, jolloin näin öljyn tason. Öljytikku oli kastunut öljystä min merkin kohdalle asti, lisäsin loput puoli litraa. Kuivasin taas tikun ja katsoin öljyn määrän. Öljyä oli maksimi merkkiin asti, eli juuri sopivasti. Laitoin auton öljykorkin kiinni, samoin konepellin. Nyt öljynvaihto oli suoritettu mutta työt jatkui. Lisäsin 4,5 litraa öljyä työmääräykseen ja tulostin sen. Opettaja ajoi auton ulos, vein työkalut pois ja siivosin lattian.

Työ onnistui hyvin ilman ongelmia!



Jarruremontti

Työn tarkoitus on käydä auton jarrut läpi, etsiä mahdollisia vikoja ja korjata ne, sillä auto ei läpäissyt jarrudynotestiä. Työ oli rutiininomainen sillä vastaavia töitä on ollut paljon.

Teimme työn koululla kolmen ryhmässä. Ensin nostimme auton ilmaan ja irrotimme renkaat. Seuraavaksi irrotimme jarrusatulat ja jarrupalat. Jarrulevyt oliovat hyvässä kunnossa samoin jarrupalat, mutta liukutapit olivat jumissa.

 File:Disk brake dsc03682.jpg
Kuvassa auton etujarru.
Kuvalähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Disk_brake_dsc03682.jpg

 Tilasimme uuden liukutappisarjan. Sillä välin kun liukutapit olivat tulossa putsasimme ja rasvasimme liukupinnat. Kun liukutapit tuli asensimme ne paikoilleen rasvan kanssa, ja kasasimme jarrut. Lopuksi laitoimme renkaat kiinni, laskimme auton ja opettaja ajoi sen jarrudynoon. Auto läpäisi testin, joten onnistuimme työssä hyvin!